Vinkkejä pitkäaikaisen hyvän olon saavuttamiseksi

Hei!

Ajattelin tarjota teille nyt ilmaiseksi vinkkejä pitkäaikaisen hyvän olon saavuttamiseksi. Tämä asia on itsellenikin nyt ajankohtainen. Päätin olla taas epätyypillinen suomalainen ja jakaa hyvää oloa kaikille muillekin. Olen viime aikoina tarkoituksella jättänyt blogiteksteissäni liikunnan kokonaisvaltaisesta positiivisesta vaikutuksesta puhumisen vähemmälle. Suosittelen lämpimästi nyt kuitenkin, että myös vannoutuneimmatkin penkkiurheilijat lukisivat tämän tekstini loppuun asti. 

Itse en ole pitkittyneen flunssani jäljiltä vieläkään lähellekään siinä kunnossa, missä olin heinäkuun lopulla. Olen ihmetellytkin useasti sitä, miksi itselläni on viime aikoina ollut niin vetämätön olo. Treenaaminenkin on ollut vähän sellaista pakkopullaa. Muiden ihmisten typerä käytöskin on ärsyttänyt minua viime aikoina normaalia enemmän. Kun olen hyvässä fyysisessä kunnossa, niin siitä en paljon normaalisti enää edes välitä. Kaikilla ihmisillä on huonoja hetkiä ja kausia. Toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Muistelin tässä tänä aamuna vähän viime heinäkuun tuntemuksiani. Jos katsotte aiempaa tekstiäni Paljon aurinkoa ja positiivista energiaa kaikille toivottaen, niin 13.7.2013 julkaisemastani kuvastanikin näkee jo paljon. Tänään tajusin, että olen viime aikoina liikaa odotellut kuntoni ja teräni paluuta. Kun ne eivät ole takaisin flunssan jäljiltä palanneet, niin päätin nyt jo viimein tehdä tälle asialle jotain. Ryhdynkin nyt heti saman tien panostamaan taas enemmän omaan treenaamiseeni. 

 

Kaikilla ihmisillä fyysinen ja henkinen kunto kulkevat käsi kädessä. Kun ottaa liikunnan kunnolla mukaan omaan arkeensa, niin silloin oma olokin on aina paljon rennompi ja rauhallisempi. Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, niin sitä heikommaksi hän tulee ja sitä enemmän hänen pitää vahvistaa itseään liikunnalla. Juuri ne, kenellä on paljon niitä kuuluisia kiireitä, tarvitsevat liikuntaa kaikkein eniten. Stressinhallinnassa liikunta on ylivoimaisesti maailman paras lääke. Ihmisen elimistö on tehty liikkumaan, ei istumaan. Aineenvaihdunta ei toimi kunnolla, jos liikuntaa ei ole omassa elämässä tarpeeksi. Tästä syystä myös oma järki ja luovuuskin tarvitsevat aina liikuntaa toimiakseen. Istumatyötä tekevät ihmiset eivät tätä tosiasiaa yleensä kunnolla itse tajua. Sitten he vain ihmettelevät, miksi he eivät saa päätteensä ääressä yleensä mitään merkityksellistä aikaiseksi. Jotta liikunnan hyödyt saa itselleen täysimääräisenä, niin siitä kannattaa hankkia itselleen uusi elämäntapa. Liikunnan harrastamisen on aina hyvä olla mahdollisimman monipuolista ja säännöllistä. Yhteen lajiin ei kannata liikaa keskittyä. Kannattaa ainakin juosta, kävellä, uida ja käydä kuntosalilla vielä oman lajinsa lisäksikin. Kaikki nämä liikuntamuodot tukevat hyvin toinen toisiaan ja niiden avulla myös oma kuntopohja aina laajenee. Samalla erilaiset liikunnan muodot tuovat myös vaihtelua hikoilemiseen aina muutenkin. 

 

Kun itselleni tulee stressiä ja alan murehtimaan, niin liikunnan aikana kaikki nämä vaikeat asiat aina ratkeavat mielessäni. Liikunnan jälkeen minulle tulee aina rento ja rauhallinen olo. Joskus aiemmin juoksin enemmän kellon kanssa, laskin toistoja ja asetin itselleni koko ajan kaikenlaisia suoritustavoitteita. Täysin turhaan. Liikunta on nautinto, ei pakonomaista suorittamista. Ne, ketkä eivät hikoilemisesta tykkää luulevat, että kaikki liikunta olisi heille vain suorittamista. Hikoileminen ja itsensä fyysinen rääkkääminen ovat nautintoina ihan yhtä suuria kuin hyvä seksikin. Yleensä liikunnan nautinto on kuitenkin pidempiaikaisempaa niin kestoltaan kuin vaikutuksiltaankin. Ainakin kiireisen arjen keskellä, noin keskimäärin. Liikunnasta ihminen myös nauttii koko ajan entistä enemmän, mitä enemmän hän sitä tekee. Kunhan se ei vain muutu liikaa pakonomaiseksi rutiiniksi. No, sama asiahan se on seksissäkin. Eli mielikuvitusta ja vaihtelua aina tarvitaan.

 

Jokainen askel ja toisto vievät asiaa aina eteenpäin. Kun aikanaan laihdutin lähes neljäkymmentä kiloa puolessa vuodessa, niin treenasin noin 5 tuntia päivässä. Olin myös tiukalla dieetillä koko sen ajan. En tätä menetelmää suosittele kenellekään, eikä se ole suurimmalle osalle ihmisistä edes koskaan käytännössä mahdollinenkaan. Muistelin tänään tätä laihdutusprosessiani ja sitä, miten liikunta oli minulle silloin osa jokapäiväistä arkeani. Otin silloin tavakseni tehdä liikuntaharjoitteita pitkin päivää. Jokapäiväisiin toimintoihin liitin kotonani aina tiettyjä harjoitteita. Lähinnä vatsoja, punnerruksia, kyykkyjä, painoharjoittelua ja varjonyrkkeilyjä. Minulle kertyi päivän aikana monesti tuhansia toistoja. Ja vieläpä täysin huomaamattani. Jos esimerkiksi jokaisessa kodin huoneessa tekee aina sieltä lähtiessään tietyt harjoitteet, niin hyvää liikuntaa saa silloin aina täysin itsestään. Nämä asiat tulevat nopeasti tavaksi, eikä niitä enää edes sitten itse huomaa. Televisiota tai leffoja katsellessa voi aina sujuvasti huomaamattaan tehdä paljon toistoja. Jopa työpaikallakin voi päätteen ääressä tehdä toistoja puristusraudoilla. Siten saa hyvin veren kiertämään yläkropassa pitkän istumisen ja käsien jatkuvan jännittämisen aikana. Maailman kiireisinkin ihminen voi aina tehdä kaikki nämä kuviot ja pitää niiden avulla itsensä aina hyvässä kunnossa. 

 

Kaikesta aktiivisesta tekemisestä ihminen saa aina paljon nautintoa. Viime kevään henkilöstömessuilla oli puhumassa yksi Työterveyslaitoksen nainen. Lähinnä työhyvinvointiin ja stressinhallintaan liittyen. Liikunta kyllä mainittiin, mutta se ei siinä esityksessä saanut lähellekään arvoistaan painotusta. Kyseinen nainen oli itse fyysiseltä olemukseltaan reippaasti ylipainoinen, eikä tuskin paljon liiku itsekään. Hän painotti esitelmässään muun muassa luonnon merkitystä stressinhallinnassa. Raitis ilma tekee totta kai aina hyvää ja luonnossa on tietysti aina rentouttavaa liikuskella. Jos oma fyysinen kunto on todella huono, niin luonnossa liikkumisesta ei ikävä kyllä paljon pysty itse nauttimaan. Ei ainakaan kovin mäkisessä tai upottavassa maastossa. Luonto on kyllä kiistatta todella hieno juttu, kun sen itse huomaa. Itse juoksin reilut kaksi vuotta sitten yleensä vain samaa 3,6 km asfalttilenkkiä, kellon kanssa itsekseni kilpaillen. Kiinnitin huomioni aina vain suoritukseen. Kotini lähellä on Itämeri, kauniita maisemia, metsiä ja luontoa. En itse niitä lenkkeillessäni koskaan kunnolla ollut edes huomannut. Sitten, kun aloin enemmän juosten kiertelemään lähialueita, niin sitten kyllä hyvin huomasin, mistä olin jäänyt paitsi. Ei joka kerta tarvitse yrittää uutta ennätysaikaa, vaan nautinto on se, mikä on liikunnassa aina tärkeintä.

 

Tähän loppuun kerron teille vielä yhden hauskan tarinan.

 

Liikuntahan kannattaa muutenkin usein ottaa eräänlaisena seikkailuna, jossa nautitaan enemmän matkasta kuin päämäärästä. Toissakesänä keksin yhtenä aurinkoisena päivänä, että juoksen Suvisaaristoon. En ollut siellä koskaan aiemmin käynyt. En ottanut mitään muuta matkalle mukaan kuin kesäiset lenkkivarusteet päälleni. En ottanut edes vettä mukaan, rahasta puhumattakaan. Ajattelin, että en tekisi mitään kovin pitkää lenkkiä ja että jostain aina löytyy matkan varrelta jokin vesiposti tai vastaava. Katselin matkan edetessä innolla kauniita maisemia ja nautin seikkailusta. Yhtäkkiä olinkin juossut jo melkein 10 km. Lämpötila nousi myös silloin jo hellelukemiin. Minulle tuli hillitön jano. Mistään ei löytynyt vettä. Ei edes auringonpalvojien julkisilta uimarannoiltakaan. Alkoi silloin itselleni tulla jo vähän hätäkin puseroon. Siis janon takia. Lähdin päätieltä yhdelle sivutielle, koska arvelin löytäväni sieltä vettä. Kun ei Itämerestäkään tehnyt oikein mieli ryhtyä juomaan. Oletin sivutien olevan lähes rannassa, mutta sitä jatkuikin yhteen suuntaan varmaankin yhden kilometrin verran. Löysin laivalaiturin, jossa oli pieni kioski ja bensa-asema vieressä. Sain siellä juoda vettä yhdestä letkusta. Palasin päätielle ja sitten mietin, mitä sitten. Ajattelin, että kun olen kerran juossut jo sinne asti, niin juoksen siinä sitten samalla kertaa niin pitkään kuin tietä riittää. Jotta tulevat ne mestat sitten kaikki kerralla nähtyä. Suvisaaristossa oli silloin näköjään panostettu paljon uusiin asfalttipintaisiin kävelyteihinkin. Tosin, mitä pidemmälle juoksin, niin sitä enemmän sain aina juosta hiekkatien sivussa. Lopulta tie meni jo pihateiksi mökkiläisille. Mökkiläisille tarkoitetun bussin päätepysäkkikin oli jo matkan varrella ohitettu. Olin silloin juossut jo lähes 20 km. Sata-kiloinen mies ei kauaa jaksa ilman sapuskaa. Minua alkoikin sitten heikottamaan jo aika lailla. Onneksi löysin tien läheltä paikan, missä oli todella paljon vadelmia. Tankkasin mahaani vadelmia ja juoksin sen jälkeen tien loppuun asti. Eli Itämeren ”viimeiseen” rantaan asti. Tajusin tietenkin, että joudun juoksemaan saman matkan vielä kotiin takaisinkin. Kävin Itämeressä uimassa ja sitten lähdin kotia kohden. Tulin osan matkasta eri reittiä takaisin, koska jouduin paluumatkallani etsimään kaksi kertaa vettä. Juostavaa matkaa oli kaikkien näiden mutkien jälkeen minulle kertynyt tällä reissulla yhteensä lähes 40 km. 60 kiloiselle maratoonarille se on pikku juttu, mutta tällaiselle jyrälle se ei todellakaan sitä ole. Aikaakin oli minulta tähän reissuun mennyt maisemia katsellessa ja kävellessä jo yli 6 tuntia.

 

Tämä kokemus on yksi elämäni parhaista kokemuksista. En vaihtaisi sitä mihinkään etelän rantalomaan, kaupunkilomaan tai vastaavaan. Kännäilyt, ylensyöminen tai aina samojen turistinähtävyyksien katseleminen eivät ole minkään arvoisia tämän kokemuksen rinnalla. Vastaava kokemus voi yhtä hyvin olla vaikka todella pitkä vaellusreissu Lapissa tai jokin muu vastaava. Pointtini on tässä siis se, että liikunnasta saa itselleen uskomattoman hyvän kokonaisvaltaisen olon aina, kunhan sen tekee oikeista motiiveista käsin nauttien. Myös kilpaurheilussa. Uusia kokemuksia, elämyksiä ja onnistumisia. Kaikki liikunnan edut tulevat niiden kautta aina itsestään bonuksina.

 

T: Sami Korpiola