Hei!
Tässä eilen sain uinnin primusmaisterin tutkinnon valmiiksi ja tänään pistin mitalin jo tilaukseen. Eilen ei kylläkään niin paljon hymyilyttänyt vedellä täyttyvän muoviukon vedessä kuljettaminen. Kun viimeisen allekirjoituksen sain suorituspaperiin, niin sitten minua hymyilytti kyllä sitäkin enemmän. Eilisiä syvyyssukelluksia hieman pelkäsin myös, koska lähes 20 vuotta sitten nyrkkeilyssä vammautunut korvani ei aina syvyyksistä niin kovasti edelleenkään pidä. Onneksi kuuloni on kyllä muuten normaali. Eli, kuten elämässä aina muutenkin, niin vaikeuksien kautta on voittoon rohkeasti itse taisteltava.
Uinnista innostuin enemmän noin vuosi sitten, kun pohkeeni repesi säkkiä potkiessani. En pystynyt kunnolla kävelemään moneen viikkoon, juoksemista puhumattakaan. Linkkasin silloin monta kertaa uimahallille. Kun veteen lopulta aina pääsin, niin pohjevammaani en enää uinnin aikana huomannut koskaan ollenkaan. Uimaan pystyin täysin normaalisti vesijuoksusta puhumattakaan. Uskomaton juttu. Vesi on todella uskomaton elementti. Koskaan ei polskiessa tule mitään vammoja. Päinvastoin uinti kuntouttaa hyvin aina kaikki vanhatkin vammat.
En voi kutsua itseäni todellakaan miksikään uimariksi. En ainakaan selkäuintini perusteella. Kuten sanoin heti 700 metrin selkäuinnin jälkeen, niin sitä en tee enää koskaan uudelleen. Sen lisäksi lausuin myös muutaman rehellisen painokelvottoman kommentin selkäuinnista yleensä. No, uimavalvoja kuunteli kiltisti hetken ja sitten kehotti minua menemään saunaan lämmittelemään. Jotta siis "pulssini" tasaantuisi uinnin jälkeen hieman. Rintauinti ja krooli alkavat minulla jo olemaan suhteellisen kohdallaan (harrastelijatasolla). Uintitekniikkaan kannattaa aina panostaa, koska vedessä räpiköiminen ei ole mitään erityisen mukavaa. Uinnin hengitystekniikka kannattaa myös hyvin opetella. Sitä voi sitten hyödyntää myös kaikessa muussakin urheilussa.
Uimahalleissa väentungos on monesti kiusallista, mutta kuten kaikessa muussakin elämässä, niin oikea asenne ratkaisee. Kun kolhaisee kanssauimaria, niin ystävällinen hymy on aina paras tapa selvitä tilanteesta. Kuten Suomessa yleensä muutenkin, niin hymyn sijaan saa aina vain mulkoilevan katseen. Se tietysti kannustaa aina meitä keskivertoa positiivisempia ihmistä hymyilemään vielä entistäkin maireammin.
Aikanaan minulta jäi pikkupoikana lasten kandidaatin tutkinto kesken. En ollut uinnista silloin koskaan kiinnostunut muutenkaan. Eli, nyt on sitten tämäkin asia korjattu kunnolla. Pelkäsin nuorena poikana myös kovasti korkeita paikkoja. Älkää kertoko kenellekään, mutta pelkään niitä vielä vähän edelleen. Minua alkaa aina huimaamaan jo 3 metrin korkeudessa. Tässä viime syksynä päätin kerralla voittaa myös tämän pelkoni ja hyppäsin kympistä jalat edellä veteen. Tein sen sitten vielä toisenkin kerran myöhemmin syksyllä. Pelot eivät helpota koskaan pelkäämällä, päinvastoin. Minkäs sitä kukaan niille mitään muuta voi, kuin rohkeasti ne vain ylittää. Pakko on peloille siis vain suoraan uskaltaa sanoa, että lähtevät suksimaan sinne jonnekin.
Ikä ei ole mikään kysymys missään asiassa. Tahto ja oikea asenne ratkaisevat aina kaiken. Monilla ihmisillä on paljon uintipelkoja ja korkean paikan pelkoja. Eli, käykää vaikka You Tubessa ensin hakemassa vähän uintioppia ja sitten vain hallille sitä oppia soveltamaan. Ainakin pahimmat virheet saa korjattua pelkästään jo oppivideoita katsellessa. Niin minä itsekin tein. Uimavalvojien kanssa olen myös paljon jutellut. Vaikka he eivät aina niin iloisella tuulella olekaan, niin uinnista he kuitenkin yleensä jaksavat jutella. Monet heistä ovat itse kilpauimareita tai entisiä kilpauimareita.
Uintia siis suosittelen todella lämpimästi teille kaikille. Se myös kiinteyttää kroppaa paremmin ja monipuolisemmin kuin mikään muu urheilulaji. Tässä on taas kohtapuolin ne niin sanotut rantakelitkin tulossa. Eli, villapaitojen suojista täytyy meidän kaikkien tulla viimeistään heinäkuun helteiden aikana ulos.
T: Sami Korpiola
Hieno suoritus ! Aika rohkea olit myos ,kun hyppasit kymmesta metrista ,myoos hienosti tehty annettuasi sille pelolle kyytia .
VastaaPoistaHei!
VastaaPoistaKiitos paljon palautteesta ja onnitteluista. Kyllä minua niin korkealta hyppääminen pelotti todella paljon. Pakko myöntää. Vain kerran aiemmin olin muistaakseni uskaltanut mennä niin korkealle edes vilkaisemaan. Itse asiassa eniten pelkäsin sitä, että menen massallani pohjalaatoista lävitse. Elopainoa kun minulla on noin 103 kg. Mäkelänrinteen uimahallissa on onneksi 5 m syvä hyppyallas. Kun sen syvyyden vielä uimavalvojalta tarkistin, niin sitten oli pakko hoitaa homma jo loppuun asti. Kyllähän se vähän töyssäyttää isoa miestä, mutta kyllä siitä pitäisi isompienkin hengissä selvitä. Eli kokeilemaan vaan, kaikki korkeita paikkoja pelkäävät ja miksei kaikki muutkin. T: Sami Korpiola
Siis mitä pitää tehdä että saa uinnin primusmaisterin "paperit"? Uinti on kyllä hyvä laji, vaikken siinä (kään) erityisen hyvä ole. Ja onhan uimareilla selkeesti parhaimmat kropat:) Jos intoa riittää, kokeile joskus märkäpuvulla tai ilman avovesiuintia kesällä vaikka Kuusijärvellä. (Ranta aina lähellä, ei syvää, osana luontoa ihan uudella tavalla, eikä ole uimahallien ruuhkaa)
VastaaPoistaMoi, Michele!
VastaaPoistaAiotko ottaa minut mukaan täystriatlonille? Jos siihen kesäksi tähtäisin, niin seuraavien kuukausien ajan söisin vain salaattia. 15 kg vähintään painoa pois. Ehkä sitten joskus. Kun potkunyrkkeilyt ja muut ryskäämiset jäävät aikanaan taakse, niin olen tässä jo muutenkin vähän ajatellut oikeaksi maratoonariksi ryhtymistä. Kun kisoissa näkee lähes 70v. elämäntapamaratoonareita, niin hattua pitää heille nostaa. He juoksevat lähes jokaisena viikonloppuna maratonin. Ja vielä koviin aikoihinkin. Toissavappuna jopa neljänä päivänä peräkkäin. Eli, never say never.
Primusmaisterin tutkinto on korkein uintitutkinto. Primusmaisterin tutkinnon osasuorituksia voi suorittaa kaikissa uimahalleissa. Ongelma on siinä ruuhkan lisäksi vain se, että kaikissa uimahalleissa ei ole hyppytornia ja/tai 4 metrin syvyyttä. Vähän tämän tutkinnon suorittaminen on sellaista epävirallista meininkiä muutenkin. Vaikka sitten SUH-liitosta voikin itselleen hankkia hienon mitalin ja diplomin. Näitä tutkintoja eivät paljon aikuiset enää suorittele muutenkaan. Paitsi niitä pitkiä matkoja aikojen kuluessa uineiden suoritusmerkkejä. Uimavalvojat eivät näihin tutkintoihin ole muutenkaan kovin hyvin perehtyneitä. He kyllä niihin liittyen neuvovat, mutta eivät kovin paljon. Kun suoritusvihkojakaan ei Mäkelänrinteen hallilla ollut enää jäljellä, niin pyysin kaikki suoritusmerkinnät paperille allekirjoituksineen. Syy tähän oli myös se, että osasuorituksia suoritin kolmessa eri uimahallissa. Primusmaisterin tutkintoon kuuluvat krooli-, rinta- ja selkäuinnit. Ne voi suorittaa joko 100 m pikamatka-ajalla tai 700 m ilman aikaa. Yleensä uimavalvojat kuitenkin hieman tsekkaavat tekniikkaasi siinä uimisesi aikana, joten You Tubesta kannattaa sitä etukäteen vähän opiskella. Ja siksi, että ei menisi räpiköimiseksi. Kaikkiin osasuorituksiin kannattaa muutenkin valmistua hyvin etukäteen. Varsinkin silloin, jos niitä suorittaa useamman samana päivänä. Selkäuinti ei niin mukava juttu, vaikka vain 700 m tarvitsee sitä uida. Vaatimuksiin kuuluu myös 25 m pituussukellus, hyppy pää edellä 3 metristä tai voiltti 1m ponnahduslaudalta sekä syvyyssukellukset 4 metristä ja uintinuken pelastuskoe. Itse uin kaikki uinnit 700 metrin matkana, koska en viitsinyt yrittää kovia aikoja 100 metrillä. Halusin muutenkin enemmän polskia kuin riuhtoa. Rintauinnissa 100 metrin aika oli todella kova ja selkäuinnissa täysin mahdoton. Kilpauimarit ovat aina asia erikseen. En tiedä olisinko mennyt kroolista ja rintauinnista lävitse paljon huonommallakin tekniikalla. Ilmeisesti kyllä. Halusin aikanaan oppia ne kunnolla muistakin syistä, kuin pelkän mitalin takia. Jos joskus innostun uinnista enemmänkin, niin sitten minulla on jo muutenkin olemassa hyvä pohja nyt siihen. Ehkä uinnissakin on tarjolla jotain veteraanien kilpailuja, jonne vähän heikommallakin kilpauintitekniikalla pääsisi sitten vanhana miehenä mukaan.
Joo, järvellä ei tule varmasti ruuhkaa. Ei ainakaan toisten uimareiden takia. Itse asiassa olen tässä miettinyt, että tekisin kesällä sellaisen tempauksen, että lähtisin Itämerelle uimaan. Itämeri alkaa tuosta kotimäkeni toiselta puolen. Ongelma eivät sielläkään ole tietysti koskaan toiset uimarit, vaan ne hemmetin pikaveneet. Ei olisi varmaan niin kiva juttu, jos sellainen tekisi minulle uuden jakauksen päälaelle. Rantoja pitkin voisi kyllä lähteä kiertelemään. Veden hörppimistä pitäisi kuitenkin välttää. Ruotsalaisten elohopeat ja venäläisten kanankakat eivät välttämättä ole kovinkaan hyvän makuisia tai terveellisiäkään. Katsotaan nyt sitten mitä tuleva kesä tuo tullessaan.
T: Sami Korpiola
Kiva kuulla että maratoonaus kiinnostaa. Jos olisin yhtä kova nyrkkeilemään kuin sinä, en kyllä kokisi tarvetta kestävyyslajeihin - onhan toi nyrkkeilykunnossa pysyminen paljon kovempaa hommaa. Itse asiassa harmittaa vähän ettei ole tullut sitä enää tehtyä mutta kaikkeen ei vaan riitä aika ja olen nyt priorisoinut loppuvuoden täyteen erilaisia tapahtumia. Todella korkeat respectit vielä meidän sparreista, kiitos siis vielä. Jos juoksu tai vaikka se triathlon rupee enempi kiinnostaa, niin lenkkiseuraksi lähden kyllä - mörssäriosastolle kaivataan aina uutta, asenteellista meininkiä.
VastaaPoistaMoi, Michele!
PoistaKiitos kommentista. Katso tekstarisi. Yhtä maratontapahtumaa sinulle siinä jo kesäksi ehdotinkin. Pystyn kirittämään sinua vain puolet matkasta. Jos sitäkään. Voi olla, että se 2.05-2.10 on sinulle liian hidas alkuvauhti maratonille.
T: Sami